Vomp & Friends - Palveluinnovaatio lasten liikkumiseen
Vomp & Friends on Varalan Urheiluopiston kehittämä innovatiivinen palvelukokonaisuus lapsille harrastaa ja oppia uutta luovalla ja innostavalla tavalla – liikettä, taidetta ja tiedettä yhdistellen. Samalla se auttaa ratkaisemaan lasten liikkumattomuuden ongelmaa.
”Koen, että löysimme projektissa aivan uudenlaisia tapoja ajatella harrastamista nimenomaan lasten ja perheiden omasta näkökulmasta ja nyt jälkikäteen voi sanoa, että osuimme naulan kantaan monessa oivalluksessa, jonka teimme workshopeissa ja ideointituokioissa. Ideascout veti projektia hyvin ja se loi meille hyvin suuntaa varsinaiselle toteutukselle, joka tehtiin myöhemmin.”
Laura Karintaus, Vomp-projektipäällikkö
Ideascout toimi Varalan kokonaisvaltaisena innovaatiokumppanina uuden palvelun suunnittelussa, prototypoinnissa, käyttäjätestauksessa ja liiketoimintasuunnittelussa. Lapset osallistuivat useaan otteeseen palvelun suunnitteluun ja kokeiluun.

Vomp & Friends -toimipiste avattiin syksyllä 2025 Tampereella Kalevan Prisman kiinteistössä. Kuva Varala.
”Vompin punainen lanka syntyi palvelumuotoiluprojektissa yhdessä Ideascoutin kanssa. Kävimme kiertämässä kouluja ja päiväkoteja ja heittäydyimme tosissaan ”lasten maailmaan” ymmärtääksemme, mistä lapset voisivat innostua. Saimme ajatuksen palvelusta, jossa lapsi voisi innostua oppimisesta ja liikkumisesta innostavien maailmojen kautta ja jonka käyttö olisi joustavaa perheille.”
Laura Karintaus, Vomp-projektipäällikkö
Käyttäjien kanssa kehittämällä varmistetaan, että palvelut vastaavat aidosti heidän tarpeitaan ja toiveitaan. Kun käyttäjät otetaan mukaan ideointiin, suunnitteluun ja testaamiseen, he voivat tuoda esiin arvokkaita näkökulmia ja ratkaisuehdotuksia, jotka muuten saattaisivat jäädä huomaamatta.
1909 perustettu Varala on Suomen vanhin urheiluopisto. Varala on erikoistunut liikunta-alan koulutukseen ja tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan ja urheiluun liittyvien taitojen kehittämiseen. Viime vuosina Varala on panostanut erityisesti lapsiin.
Innovaatioyhtiö Ideascout on auttanut kehittämään suomalaisten yritysten ja teollisuuden strategisia innovaatioita vuodesta 2012. Toteutamme vaativia osallistavan suunnittelun projekteja mm. teollisuudelle, kaupungeille, työyhteisöille ja järjestöille.